Automaattiajattelu johti pelkoon ja maksoi paljon…

syyskuu 9, 2011

Automaattiajattelumme saattaa aiheuttaa elämäämme ja toimintaamme pelkoja ja blockeja. Oman ajattelun kehittyminen on sitä, että alkaa tiedostaa omia ajattelumallejaan. Pystyy niin sanotusti tarkastelemaan omia ajatuksiaan, tunteitaan ja reaktioitaan parvekeperspektiivista. Oheisessa linkissä on Jarmo Mannerin loistava blogi peloista, mielenhallinnasta ja oman ajattelun ohjaamisesta:

Lue koko artikkeli:

http://www.talentpartners.fi/modules/system/stdreq.aspx?P=332&VID=default&SID=521433401753359&S=1&C=22815&A=open%3Ablog%3Aitem_blog%3A181

Haluaako sydänpotilas nähdä lastenlastensa kasvavan?

elokuu 30, 2011

Elämäntapamuutos on haastavaa vakavastakin sairaudesta huolimatta. Jokin aikaa sitten tehty lääketieteellinen tutkimus (*1) kertoi sydänpotilaista, joille lääkärit kertoivat, että he kuolevat pian elleivät tee mitään muutoksia elämässään. Muutokset liittyivät usein ruokavalion muuttamiseen, tupakanpolton lopettamiseen tai liikunnan lisäämiseen. Mitä tapahtuikaan potilaille? Vain yksi seitsemästä pystyi tekemään tarvittavan muutoksen. Kyse ei ollut siitä, etteivätkö nuo kuusi muuta sydänpotilasta haluaisi nähdä lastenlastensa kasvavan.

Lähes jokainen meistä on jossain vaiheessa elämäänsä päättänyt hieman parantaa olotilaansa, syödä terveellisemmin tai laihduttaa muutaman kilon. Tiedämme kyllä, miten tuo muutos pitäisi tehdä. Kaupat ovat täynnä erilaisia terveellisen elämän opuksia ja laihduttamisvinkkejä. Mutta kuinka moni on onnistunut tekemään lopullisen muutoksen ja siirtynyt pidempiaikaiseen terveelliseen elämäntapaan? Suurin osa elää vuoristoradalla, jossa muutaman kuukauden ajan eletään terveellisesti ja sitten retkahdetaan vanhoihin tottumuksiin. Miksi?

 Miksi pienikin tottumusmuutos on meille niin pirun vaikeaa?

Harwardin yliopiston professori Robert Keganin mukaan taustalla on vahva psykodynaaminen ilmiö nimeltä ”kilpaileva sitoutuminen”, joka aiheuttaa muutosimmuniteettiä (*1). Hänen mukaansa ihmiset eivät vastusta itse muutosta, vaan he ovat peloissaan siitä, mitä he menettävät, jos muuttavat tottumuksiaan. Mahdollisesti sydänpotilas joko alitajuisesti tai tiedostetusti pitää kiinni siitä nautinnosta, jonka herkullinen, mutta epäterveellinen syöminen antaa.  Hetkellinen polttamisen nautinto puolestaan rentouttaa, ja sokaisee näkemästä lopettamisen tai vähentämisen hyödyn pitkällä tähtäimellä: mistä saan vastaavaa nautintoa tilalle?

Muutosimmuniteetti pyristelee taustalla ja laittaa vastaan

Kilpaileva sitoumus pitää meitä usein tiukasti otteessaan. Se voi olla esimerkiksi palkinto. Olemme tottuneet palkitsemaan itsemme rankan työpäivän jälkeen punaviinillä ja herkuilla. Ennen kuin muutamme ajatusmallia itsemme palkitsemisesta, emme pääse pysyvään tottumusten ja rutiinien muutokseen. Voimme hetkittäin laihtua, mutta aina jossakin vaiheessa itsekuri heltyy ja palaamme palkitsemisjärjestelmään. Jos emme päästä irti ajatuksesta, että ansaitsen roskaruokaa aina rankan työpäivän jälkeen tai viinerin palaverissa, emme voi laihtua.

Olemme immuuneja muuttamaan tapojamme, koska taustalla on osaksi tiedostettuja ja osaksi tiedostamattomia ajatusmalleja ja pyrkimyksiä, joista emme osaa tai halua päästää irti. Ennen kuin ymmärrät kilpailevan sitoumuksen logiikkaa, on sinun vaikeaa auttaa itseäsi pääsemään yli omasta muutosimmuniteetistä.

Psykologi William Perry sanoi aikoinaan, että kaksi tärkeintä asiaa, mitä meidän tulee tietää jos haluamme muuttaa tottumuksiamme ovat; ”Mitä minä todella haluan?” ja ”Mikä estää minua saavuttamasta tätä muutosta?” Normaalisti olemme kuin autokuskeja, joilla toinen jalka on kaasulla ja toinen jarrulla. Vaikka kuinka haluamme muutosta, sisällämme on jokin ajattelu- ja mielenmalli – jarru, joka suojelee ja estää meitä saavuttamasta muutostavoitetta.

Mitkä ovat sinun jarrusi? Mikä on se kilpaileva sitoumus, joka estää sinua luomaan uusia haluamasi tottumuksia?

Lähteet:

(*1) Kegan, R & Lahey, L. (2009). Immu­nity to Change: How to Overcome It and Unlock the Poten­tial in Your­self and Your Orga­niza­tion. Har­vard Busi­ness Press.

 

Hyvään vuorovaikutukseen ja kommunikointiin tarvitaan parvekeperspektiiviä

elokuu 2, 2011

Yksilöiden, tiimien ja organisaatioiden yleisimmät märehtimistalkoot, jotka vievät aikaa ja energiaa, johtuvat ihmisten kyvyttömyydestä nähdä asioita moniulotteisesti eri perspektiiveistä. Sama koskee parisuhteita. Tutkimuksen mukaan kyky asettua toisen saappaisiin ja tarkastella kiisteltyä asiaa sieltä edes muutaman sekunnin, madalsi kielteistä tunnetilaa ja auttoi näkemään tilanteen moniulotteisemmin (*1).

Luomme helposti ’mielipiteen’ asiasta kun asiasta vanhojen kokemusten ja ajattelutottumusten perusteella. Mielemme pitää usein itsepintaisesti kiinni tuosta yhdestä näkökulmasta. Varsinkin stressi- ja painetilanteissa olemme usein kykenemättömiä joustamaan ajattelumme kanssa. Parvekeperspektiivi on asioiden ja oman ajattelun tarkastelua parvekkeen tasolta ulkopuolisen silmin. Se on kykyä harkita ja yhdistää useita samaan aikaan kilpailevia näkökulmia ohjaamaan omaa päätöksentekoa (*2). Samalla se on kykyä nähdä asioiden taakse: nähdä mitä tapahtuu itsessämme ja omassa ajattelussamme, toisissa ja heidän maailmassaan sekä koko keskinäisessä vuorovaikutussysteemissä, johon olemme kullakin hetkellä kytkeytyneitä.

 

Tunnekuohut ajattelun kapeuttajana

 

Koska usein emme osaa päästää irti omasta näkökulmastamme, on vaikea nähdä, että oman mielipiteen lisäksi toisen katsantokanta on ihan yhtä ”oikea”. Varsinkin väittelytunnekuohun vallassa on hankala hahmottaa objektiivisesti toisen näkökulmaa. Epämiellyttävät tunteet supistavat ajatteluamme ja näin tulemme subjektiksi omalle ajattelulle. Tästä johtuen tunnekuohut usein estävät meitä kiipeämistä parvekkeen tasolle.

Johtajien ja esimiesten suurin virhe on yleensä se, etteivät he osaa nähdä sitä sosiaalista systeemiä, joka vaikuttaa heihin itseensä, johdettaviin ja koko organisaatioon (*2). Vanhat ajattelumallit ja kyvyttömyys parvekeperspektiiviin rajoittavat näkemästä tilanteisiin paremmin sopivia, käytännöllisempiä ja joustavampia toimintoja. Vanhojen ratkaisujen ja päätösmallien uomaan on helppo ajautua. Parvekeperspektiiviin ja paremmin toimivien ratkaisujen ihannemaailmaan on uomasta vaikea päästä.

Ekstrovertti esimies ajattelun lamauttajana

Parvekeperspektiiviin liittyen, kerron yhden tyypillisen ”system error” -esimerkin päivittäisestä vuorovaikutustilanteesta organisaatioissa: Useat esimiehet ovat ekstroverttejä, ja se on yksi syy, miksi he ovat menestyneet niin hyvin. He ovat sosiaalisesti erittäin kyvykkäitä ja taitavia. Usein ekstroverttien kommunikointitapa on hyvin dynaaminen ja temmoltaan nopea. He eivät välttämättä osaa kuitenkaan ottaa huomioon, miten oma vahva toimintatapa voi vaikuttaa introverttijohdettavaan passivoittavalla tavalla. Esimiehen rytmi saattaa olla niin energinen ja räjähtävä, ettei hän kykene huomaamaan, ettei toinen pysty pääsemään samalle nopeudelle ja taajuudelle. Esimies puhuu kiivasta tahtia 10 minuuttia uudesta ideastaan. Yhtäkkiä hän lopettaa ja kysyy johdettavansa mielipidettä. Tämä ei välttämättä kuitenkaan kykene antamaan palautetta tai lisäideoita tuossa hetkessä. Hänen tahtinsa on toisenlainen. Esimies saattaa itse turhautua tällaisessa tilanteessa miettien, että ”aina tuo Mikko on noin passiivinen ja hidas, eikä hän saa mitään sanottua”. Kuitenkin esimiehen oma tapa toimia tässä tilanteessa saattaa olla vuorovaikutuksen esteenä. Jos hän tuossa hetkessä pystyisi näkemään tilanteen johdettavan sisäisestä maailmasta käsin, hän osaisi keskustella rauhallisemmin toisen tahdissa. Näin toimien hän voisi saada johdettavaltaan häikäiseviä uusia näkökulmia ja kehitysideoita.

Parvekeperspektiivi:

-          Mieti hetken ongelmaa tai haastetta, jota olet yrittänyt ratkaista useasti ilman tulosta. Minkälaisia mielen malleja ja ajattelutottumuksiasi olet tuolloin käyttänyt? Minkälaista tarinaa mielesi on kertonut epäonnistumisen syistä?

Käytännön kentässä:

1)      Kun seuraavan kerran olet konfliktitilanteessa jonkun kanssa, hengitä muutan kerran syvään ja siirry parvekeperspektiivin. Hyppää toisen saappaisiin. Tarkastele väittelyä kumppanisi näkökulmasta. Mieti miten hän tilanteen kokee ja miten hän on mahdollisesti päätynyt omaan näkökulmaansa.

 

2)      Seuraavan kerran, kun olet vuorovaikutuksessa jonkun kanssa, tarkkaile hänen kanssakäymisen ja puheen tempoa ja nopeutta. Yritä mukauttaa oma rytmisi hänen mukaansa ja reflektoi miten vuorovaikutus toimii.

 

Lähteet:

(*1) Goleman, D. (1998). Working with Emotional Intelligence. London: Bloomsbury Publishing.

(*2) Cavanagh, M.  (2009). lecture: groups, teams and systems.  The University of Sydney.

Opettele sanomaan EI ja helpottamaan tarvettasi miellyttää muita…

toukokuu 17, 2011

”Me onnettomat pelkäämme, ettei meistä pidetä”

Marja-Terttu Pulliainen kirjoitti mielenkiintoisen jutun Kotivinkin lehteen 7/2011. Hän kuvailee siinä, miten monella meistä on mielemme orkesterissa yhtenä soittajana miellyttäjä-märehtijä. Tämä sisäisen höpöttäjämme rooli kuluttaa paljon märehtimisenergiaa, koska se ei halua tuottaa muille pettymyksiä vaan haluaa aina olla miellyttämässä kaikkia. Lue lisää Marja-Tertun ajatuksista ja tarrametodista, jolla hallita mielemme märehtijää.

Koko Marja-Tertun juttu alla olevasta linkistä: http://positiivinenpsykologia.files.wordpress.com/2011/05/tarrametodi.pdf

Elänkö elämääni suorittamisen oravanpyörässä vai Kaarina Kukoistajan hoivissa?

toukokuu 9, 2011

Osallistuin muutama vuosi sitten Harwardin yliopiston psykologian professori Tal Ben-Shaharin positiivisen psykologian perusteet -kurssille. Ben-Shahar kuvasi kestävää onnellisuutta neljän perustyypin kautta tavalla, joka jäi lähtemättömästi mieleeni.

Sakke Suorittaja on erittäin tehtäväorienteinen. Sakkella on kovat tavoitteet, ja hän suunnittelee ohjelmansa ja aikataulunsa erittäin tarkkaan. Sakke on aikaansaava, mutta hänen toimintansa saattaa helposti johtaa suorittamisen oravanpyörään ja liialliseen tulevaisuusorientaatioon. Suorittamisen keskellä Sakke ajattelee usein: ”Sitten kun valmistun näistä opinnoista tai kun saan tuon työpaikan, sitten nautin elämästä. Siihen asti laitan kaiken likoon ja painan täysillä. Tai sitten kun saamme vaimoni kanssa lapsia, sitten olen enemmän läsnä kotona ja vähennän tekemisiäni.”

Sakken vahvuuksiin kuuluu se, että hän saa asioita tapahtumaan. Haasteena puolestaan on se , ettei hän osaa nauttia tästä hetkestä. Riskinä on suorittamisen ja kiireen oravanpyörä, sekä vakava uupuminen. Hän elää aina tulevaisuudessa. Kun hän saavuttaa tavoitteensa, on hän jo suunnannut ajatuksensa seuraavaan päämäärään, ja hetkestä nauttiminen jää taas seuraavaan kertaan. Itse olen usein Sakke, ja veljiäni löydän hyvin usein yritysten ja organisaatioiden johdosta.

 

Hedonisti etsii mielihyvää ja välttää negatiivisuutta

Toinen perustyyppi on Heimo Hedonisti. Hän etsii mielihyvää ja välttää epämiellyttäviä tunteita ja kärsimystä. Heimo pyrkii usein tyydyttämään mielihyvätarpeensa stressaamatta tulevaisuudesta. Hän saa nautintoa erilaisten halujen toteuttamisesta. Nautinnot voivat olla syömistä, juomista, liikkumista, seksiä, ajanviettoa kavereiden kanssa, pelaamista, elokuvia jne.

Heimo vahvuuksia on hetkessä eläminen ja myönteisten tunteiden kokeminen. Hänen riskinään saattaa kuitenkin olla se, että hän ohjautuu elämässään täysin halujensa mukaan ilman, että hän olisi luomassa haluamaansa tulevaisuuselämää. Ääriesimerkkinä ovat tietysti huumeiden käyttäjät, jotka ovat halukierteessä aina etsimässä seuraavaa annosta. Heimolla on mahdollisuus toteuttaa joko terveellisiä tai epäterveellisiä hedonistisia halujaan.

Heimo Hedonistin haasteena on se, ettei hän välttämättä löydä pitkäaikaista onnellisuutta. Hän elää vain halusta ja nautinnosta toiseen ilman elämän ja omien arvojensa pidempiaikaista kirkastamista. Tämä johtaa helposti elämässä ajelehtimiseen. Vaarana on jäädä halujen ja mielihyvän oravanpyörään. Extreme-jutut ovat hyvä esimerkki tästä. Ihminen jää koukkuun jännityksen ja suorituksen tuomaan mielihyvään, ja haluaa aina vain lisää. Lopulta vaarana on elämän suppeutuminen ja yliannostus.

Kolmas perustyyppi on Nippe Nihilisti.  Hän elää pitkälti menneisyydessä käsin. 80 %:a hänen ajatuksistaan suuntautuu jo tapahtuneisiin juttuihin. Nippella on mahdollisuus nauttia menneisyyden onnistumisista ja oppia virheistään, ja sitä kautta olla vahvempi tulevaisuudessa.

Riskinä Nippen toiminnassa on se, että hän jää menneisyytensä vangiksi. Hänen ajattelunsa saattaa johtaa menneisyyden märehtimiseen sen sijaan, että hän olisi oppinut siitä jotain. Hän jää usein ongelmakeskeisyyteen ja negatiivisuuskierteeseen valittamaan omaan surkeaa kohtaloaan. Nippen mieli ei välttämättä näe mahdollisuutta olla rakentamassa parempaa elämää, koska hänen menneisyytensä on ollut niin surkea.

 

Miten päästään kestävään onnellisuuteen ja oman elämän kukoistamiseen?

Neljäs perustyyppi osaa rakentaa kestävää onnellisuutta. Kaarina Kukoistaja osaa tasapainoilla menneisyyden, tämän hetken ja tulevaisuuden välillä. Pääosin hän elää tässä hetkessä ollen läsnä kussakin tilanteessa ilman halujen ja mielihyvän koukutusta. Hän elää myös Sakkena tulevaisuudessa, tiedostaen omat arvonsa, jota haluaa toteuttaa ja tunnistaen suunnan, jonne haluaa mennä. Silloin tällöin hän elää myös Nihilisti-Nippenä hyväksyen senhetkiset epämiellyttävät tunteensa, oman hetkellisen surkeutensa ja heikkoutensa osana inhimillistä elämää. Kaarina muistaa, että ollakseen vahvoja meidän pitää osata olla myös heikkoja. Kaarina osaa ammentaa heikkouden hetkistä ja epäonnistumisista virtaavuutta omaan elämäänsä. 

Hyvä elämä syntyy siitä, että elämme sopivassa suhteessa Sakkena, Heimona, jopa silloin tällöin Nippenä oppien menneisyyden virheistä ilman itsemme syyllistämistä. Kestävä onnellisuus syntyy siitä, että nautimme jokaisesta askeleesta, jonka otamme itse valitsemamme vuoren huippua kohti kiivetessä niin, että saamme lisähappea menneisyyden liukastumisistamme.

Miten tasapainottaa elämäänsä ja hyödyntää erilaisia rooleja? Miten olen Kaarina Kukoistaja niin, että tasapainotan Sakke Suorittajan, Heimo Hedonistin ja Nippe Nihilistin rooleja elämässäni?

 

Viitteet:

Ben-Sharar, T. 2009. Julkaisematon luento. Positiivisen psykologian perusteet. The University of Pennsylvania.

Ben-Sharar, T. (2007). Happier: McGraw-Hill.

Tiimitoiminta ja erilaiset roolini työelämässä. Uhka vai mahdollisuus hyvinvoinnilleni ja onnellisuudelleni?

toukokuu 1, 2011

Olin tällä viikolla valmentamassa kaksi päivää yhtä tiimiä Keski-Suomessa. Valmennuksessa puhuimme jokaisen mielen sisäisestä tiimistä eli ajattelumalleistamme. Tarkastelimme myös sitä, miten juuri tässä kyseisessä tiimissä toimiminen vaikuttaa omaan mieleemme ja erilaisiin työrooleihimme. Onko tiimissä toiminen kukoistavaa vai kaventaako se elämääni?

Kyseinen tiimi on toiminut kolmisen vuotta melkein samalla kokoonpanolla. Jokainen tiimin jäsen pyrki valmennuksen alussa kirkastamaan omia ajattelumallejaan ja sen jälkeen pohdittiin omia roolejamme tässä tiimissä. Tiimi on sosiaalinen systeemi, joka parhaimmillaan saa meistä parhaat puolet esiin ja haastaa meitä sopivasti epämukavuusalueelle kehittämään itseämme lisää. Kuitenkin kolikon toisena puolena on se, että joskus tiimin systeemi muokkaa tiedostetusti tai tiedostamatta osalle tiimiläisistä sellaisia rooleja, jotka kaventavat heidän ajatteluaan, työtään ja sitä kautta jopa koko elämää.

 

 Tiimiroolit saattavat kaventaa elämääsi?

Tiimeissä meillä on erilaisia sisäisiä rooleja. On miellyttäjän, organisoijan, tarkkailijan, tunnollisen, optimistin, sovittelijan, kyseenalaistaja, perfektionismin, visionäärin, märehtijän ja mm. energisoijan rooleja. Roolit saattavat myös muuttua tilanteiden mukaan. Yksi henkilö tässä kyseisessä tiimivalmennuksessa oivalsi, miten hänellä on kriitikon ja pessimismin roolit vahvoina tässä tiimissä, pääosin haluamattaan. Normaalisti muissa ympyröissä esim. kaveriporukoissa tai omassa perheessään hänellä on täysin toisenlaiset roolit. Hän on yleensä aina ollut muiden tsemppari, optimisti ja tulevaisuususkoinen. Tässä tiimissä toimiminen on ohjannut häntä sellaiseen suuntaan, joka ei psykologisesti välttämättä ole nostattavaa hänen kannaltaan.

Kun tiimi yhdessä oivalsi, miten tiimin systeemi ohjaa heidät rooleihin, jotka eivät välttämättä tue jäsenten vahvuuksia, haluja ja luontaista taipumusta, näki selkeän helpotuksen koko porukassa. Erityisesti tämä helpotus näkyi tässä vahvassa kyseenalaistajan roolissa olevassa jäsenessä. Hän oli kokenut osaksi elämänilonsa kaventuvuutta työnsä kautta. Itsetuntemuksen kannalta on meille kaikille tärkeää oivaltaa, että emme ole sosiaalisen ryhmiemme roolit tai työroolimme. Ne ovat vain siihen kontekstiin liittyviä roolejamme.

Mielestäni erilaisissa tiimeissä on tärkeää, että joku osaa ottaa myös kyseenalaistajan, kriitikon ja pessimistin roolin. Se tuo realistisuutta toimintaan. Mutta voisiko tiimin tuottavuus nousta, jos se pystyisi olemaan tietoinen Kriitikon ja Pessimistin tärkeydestä tiimin yhteisiä suunnitelmia ja päätöksiä tehdessä?

 

Muiden muutosimmuniteetti saattaa estää vuorovaikutuksen kehittämisen

Moni on varmaan saattanut kokea, miten kaveriporukassa tai perheessä on vuosien varrella muokkautunut itselle sellainen rooli, jota ei välttämättä halua enää toteuttaa. Kuitenkin systeemin ja vuorovaikutuksen muuttaminen vaatii paljon ponnistelua. Ryhmien toimintakulttuuri on muokkautunut stabiiliksi, ja vaikka itse oivallat muutostarpeen, niin muiden muutosimmuniteetti ja –vastarinta saattavat estää sen toteuttamisen. Sama pätee parisuhteessa, jossa toinen haluaisi kehittää vuorovaikutusta ja rooleja, mutta toinen kokee uudet tavat epämukavaksi ja vastaroolina ja reaktiona vastustaa muutosta. Monesti hän saattaa tehdä sen alitajuisesti ilman tietoisuutta omasta toiminnastaan.

 

Kysymyksiä pohdittavaksi:

Miten omat roolini eroavat erilaissa tiimeissä, työryhmissä, kaveriporukoissa toimiessani?

Mitkä sosiaaliset systeemit energisoivat ja nostattavat minua? Mitkä kaventavat?

Onko minulla työssäni sellaisia rooleja, jotka siirtyvät vapaa-ajan elämääni? Miten ne vaikuttavat elämääni?

Onko parempi asua vähempivaraisten vai parempituloisten asuinalueella?

huhtikuu 19, 2011

Daniel Gilbert (2008) tutki ihmisten onnellisuutta sekä parempituloisten että vähävaraisten asuinalueilla. Hänen tutkimuksensa mukaan ihmiset, jotka asuvat vähempivaraisten alueella, mutta ovat taloudellisesti alueensa varakkaimpien joukossa, ovat onnellisempia kuin samaan tuloluokkaan kuuluvat ihmiset, jotka asuvat varakkaammalla asuinalueella, mutta ovat oman alueensa tulotason alapäässä (*1). Mielenkiintoista, mitähän tässä on taustalla?

Tämä tutkimus on hyvä osoitus mielemme toiminnasta. Mielellämme on taipumus vertailla itseämme jatkuvasti ympärillä oleviimme. Vertaileva mielemme saattaa olla kateellinen muiden ihmisten saavutuksista ja onnistumisista. Monesti Ville Vertailija ajattelee muiden onnistumisen tarkoittavan omaa epäonnistumistamme.

Villen Vertailevan vahvuus on se, että se saa meissä aikaan toimintaa. Oikein suunnattuna saamme myönteistä energiaa pienestä kilvoittelusta muiden kanssa. Vertaileva mielemme saattaa kuitenkin olla kyltymätön.  Mikään ei riitä. Aina on olemassa parempia opiskelu- ja työpaikkoja, isompia taloja, ihmisiä, joilla on paremmat tulot, upeammat vartalot ja kauniimmat kasvot.  Aina jollakin on parempi parisuhde tai mielenkiintoisempi elämäntapa. Mielemme ajaa meidät helposti vertailun ja maksimoinnin oravanpyörään, jossa aina haluamme jotakin parempaa, suurempaa ja kauniimpaa.

 

Miten toimia Ville Vertailijan kaverina?

Villen kanssa kaveraaminen parantaa onnellisuuttamme (*2). Jos haluamme välttää ajautumasta vertailun oravanpyörään, on ensinnäkin tärkeää tunnistaa ja hyväksyä oma sisäinen Villemme.  Tunnistamisen ja hyväksynnän kautta opimme ottamaan Ville Vertailijaamme etäisyyttä sen aktivoituessa. Hyväksyvän asenteen kautta voimme tarkastella Villen toimintaa helikopterista ja näin vähennämme mahdollisuutta ajautua negatiiviseen ja epämiellyttävään tunnetilan kierteeseen.  

 

Testaa elääkö sinussa pieni Ville:

Mieti tilannetta jossa esim. facebookin kautta näet, että joku lukionaikainen luokkakaverisi on nyt kuuluisa monimiljönääri, leffatähti tai menestyvä taiteilija. Mitä tällöin mielesi sinulle sanoo? Tunnistanko Ville aktivoitumista?

Lähteet:

(*1) Gilbert, D. 2008. Happiness & its causes seminar. Julkaisematon luento. Sydney

(*2) Schwartz, B. and A. Ward (2006) Doing Better but Feeling Worse: The Paradox of Choice.

Ongelmien märehdinnästä onnistumiskeskeiseen ajatteluun…

huhtikuu 15, 2011

Olemme syntyneet oppijoiksi. Oppimisorienteinen ajattelumalli on lapsille se tyypillisin. Kasvatus ja ympäröivä yhteiskunta saattavat kuitenkin vaikuttaa negatiivisesti oppimishaluun. Vanhempien ja opettajien lahjakkuuskehut sekä koulujen arviointimallit vaikuttavat siihen, että hallitsevaksi ajattelumalliksi saattaa kehittyä suoritusorienteisuus. Kaikilla meillä on olemassa molemmat ajattelumallit. Mielenkiintoista on se, kumpi on hallitsevampi erilaisissa tilanteissa.  

Viestimme usein ihmisen lahjakkuudesta. Se voi luoda suorittamisen painetta. Suoritusorienteisen  ajattelumallin taustalla saattaa olla jo lapsesta asti kuultu lause: ”Matti, olet niin lahjakas soittamaan ja laulamaan”, tai: ”Maija, saat koulussa varmasti aina hyviä numeroita, koska olet niin älykäs”, tai: ”Pekka, olet niin huippulahjakas jalkapallossa, että teet ottelussa varmasti enemmän maaleja kuin muut. ”

Carol Dweckin mukaan vanhempana, opettajana ja lasten kasvun tukijana meidän tulisi antaa palautetta ja palkita pääosin yrittämisestä, ahkeruudesta, periksiantamattomuudesta ja itsensä likoon laittamisesta. Oppimisorientaatio mahdollistaa rohkeuden hypätä epämukavuusalueelle huolimatta siitä, että ei ole sataprosenttisen varma onnistumisesta. Lapsia ja nuoria tulisi auttaa kohdistamaan ajatteluaan siihen suuntaan, että ”vaikka en tässä tehtävässä onnistu, voin siitä oppia ja tehdä asioita kenties toisin ensi kerralla”. Hieman karrikoiden, liian usein suorituskeskeisesti ajatellaan: ”Jos en onnistu, olen huono ihminen”.

Dweckin mukaan pystymme vaikuttamaan ajattelumalleihimme vanhemmallakin iällä.  Parisuhteessa, esimiestyössä, kollegoina ja harrastustoiminnassa meillä on mahdollisuus vaikuttaa toistemme ajattelun kehittymiseen. Pitää luoda ympäristöjä, jossa virheet ovat sallittuja. Siten tuemme ihmisten oppimisorientaatiota. Valmentaessani organisaatioita ja tiimejä törmään usein esimiesten perfektionismin kautta syntyneeseen kulttuuriin. Johtajien täydellisyyden tavoittelu voi johtaa ”varmistelu- ja hiimailukulttuurin” kehittymiseen työpaikoilla.

 

Ongelmakeskeisyydestä onnistumiskeskeiseen ajatteluun

Hyvä tapa tukea lapsiamme ja toisiamme on onnistumiskeskeisen ajattelun ja – palautteen kehittäminen: keskitetään fokus pääosin niihin asioihin, jotka ovat menneet hyvin. 80/20 -sääntö soveltuu hyväksi muistisäännöksi onnistumiskeskeiseen ajattelumalliin. Pääosa palautteesta eli 80 % kohdentuu onnistumisiin ja noin 20% niihin asioihin, joista voimme ensi kerralla ottaa oppia. Jos puututaan ongelmakeskeisesti pääosin epäonnistumisiin, saattaa mielemme jäädä jumiin epäonnistumismärehdintään. Tämän seurauksena emme uskalla jatkossa hypätä enää yhtä aktiivisesti epämukavuusalueelle oppimaan uutta. 

Oheisessa liitteessä on upea tarina siitä, miten motivaatio ja oppimishalu vaikuttavat kasvuumme ja oman potentiaalimme saavuttamiseen:

http://www.hs.fi/kuukausiliite/artikkeli/Nuorisovangista+tuli+kirurgi+ja+l%C3%A4%C3%A4k%C3%A4riaseman+omistaja/1135265087184

Täydellisyyden tavoittelusta virheiden tekemisen sallimiseen…

huhtikuu 6, 2011

Stanfordin (ent. Harwardin) professori Carol Dweck on tutkinut jo kolmen vuosikymmenen ajan sitä, miksi saman lahjakkuuden omaavista toinen saavuttaa oman potentiaalinsa ja toinen ei. Hänen mukaansa ihmiset oppivat lapsuudessaan joko ”suoriutumisorienteiseen” (fixed) tai ”oppimisorienteiseen” (growth) ajattelumalliin. Opittu ajattelumalli vaikuttaa heidän suhtautumiseensa erilaisiin tehtäviin ja haasteisiin, ja sitä kautta oman potentiaalin saavuttamiseen (suom. termi lainattu *2)

Suoriutumisorienteisen ajattelumallin ihmiset haluavat jatkuvasti olla virheettömiä ja näyttää ulospäin hyviltä ja menestyviltä. Heille suoritukset ovat oman älykkyyden ja lahjakkuuden osoittamista ja oman maineen vahvistamista. He saattavat olla alisuoriutujia, koska he pelkäävät epäonnistumista ja sen tuomia kuviteltuja säröjä omassa egossa. Heillä on taipumusta perfektionismiin, ja sitä kautta uupumiseen ja masentumiseen. Heille tyypillinen ajattelumalli on, että jos on epäonnistumisen mahdollisuus ja maineeni kärsii, ei kannata lähteä edes yrittämään. Suoriutumisorienteisen ajattelumallin omaavat ihmiset ottavat usein kaikenlaisen kritiikin itseensä. Heidät saattaa tunnistaa sisäisestä puheesta, joka lyttää heidän toimintansa jo ennen aloittamista ”ei minusta ole tähän” tai ”en tule onnistumaan tässä; ei minun kannattaa ottaa riskiä, sillä voin epäonnistua ja menettää maineeni” (*1).

Ihminen, joka on oppimisorienteinen ja omaa kehitysajattelumallin (growth mindset), haluaa jatkuvasti oppia uutta. Hänelle ydinkysymys ei ole, olenko nyt älykäs tai lahjakas asiassa x, vaan miten voisin kehittää älyäni (*4). Hän uskoo siihen, että älykkyys ja osaaminen ovat jatkuvasti kehitettävissä ahkeruuden kautta. Tähän ajattelumalliin sallitaan myös virheiden tekeminen, koska ne ovat loistavia tapoja kehittää itseään ja omaa osaamistaan. Usein ajattelumallin taustalla on lapsuudesta opittu salliva malli tehdä kokeiluja ja ottaa pieniä ”kaatumaetäisyyden” riskejä. Nämä ihmiset eivät haavoitu pienistä virheiskuista tai epäonnistumista.  He uskovat, että kovalla työllä ja ahkeruudella voidaan peitota se, mitä lahjakkuudessa hävitään. Heidän ajattelumallinsa tunnistaa seuraavasta ajatteluesimerkistä: ”Vaikka en onnistukaan projektissa, tulen kyllä oppimaan paljon uusia asioita, ja seuraavalla kerralla suoriudun paremmin vastaavassa jutussa”. 

 

Molemmat mallit ovat pääosin opittuja lapsuudesta. Oppimisorienteinen ajattelumalli on kehitettävissä myöhemmälläkin iällä. Seuraavassa kirjoituksessa kerron lisää siitä, miten voit tukea itsesi ja läheistesi oppimisorienteisen ajattelumallin kehittymistä.

 

Hyviä kysymyksiä oman kehitysajattelun kehittämiseksi:

Missä olen kehittynyt viime vuosien varrella?”

Milloin jätin jotain tekemättä, koska pelkäsin saavani säröjä egooni?

Mikä virheitä tein viime viikolla ja mitä opin niistä?”

Miten arki- ja työympäristöni sallii minun tehdä kokeiluja ja virheitä?

Ajatuksia herättäviä luentoja aiheeseen liittyen löydät alta:

Esa Saarisen luennot:

http://www.sal.tkk.fi/vanhat_sivut/Opinnot/Mat-2.1197/K2010/

Lähteet:

(*1) Dveck, C. 2006. Mindset: The new psychology of success. New York. Ballantine Books.

(*2) Hotulainen, R. 2010. Asiantuntijuuden ja huippusuoritusten kehittymisestä. http://www.lahjakkuus.fi/page1.php. Viitattu 27.3.2011.

(*3) Biswas-Diener, R. 2010. Practising Positive Psychology Coaching. Wiley.

(*4) Saarinen, E. Filosofia ja systeemiajattelu. 17.2. 2010. http://www.sal.tkk.fi/vanhat_sivut/Opinnot/Mat-2.1197/K2010/

Maksimaattori haluaa maksimoida elämänsä, satisfaattori on tyytyväinen pieniin arjen onnistumisiin

maaliskuu 30, 2011

Itseään voi totuttaa ja valmentaa onnellisuuteen. Miellyttävät ja myönteiset tunteet syntyvät usein pienistä arjen hetkistä ja niissä tapahtuvista toiminnoista. Marja-Terttu Pulliainen teki Evita lehteen jutun arkionnellisuudesta ja hyvästä elämästä. Hän haastatteli kahtakymmentä naista arkionnellisuudestaan. Lisäksi hän haastatteli muutamia meitä asiantuntijoita. Evita lehden juttuun ja kommentteihini pääsit tutustumaan oheisesta linkistä.

Onnellisuus-artikkeli Evita-lehdessä


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.