Positiivinen psykologia

Tiede hyvinvoinnin taustalla

Inhimillinen lämpö avaa ovet

1 kommentti

Kuva Matt Mitchell

Hetket rakentuvat pitkälti siitä, mitä päätämme nähdä. Kuva: Juoksijaihme ja lämmin ihminen Matt Mitchell a.k.a @hamiltonguevara

Päivämme rakentuvat lukemattomista kohtaamisista, katseista ja eleistä. Näiden kohtaamisten laatu vaikuttaa olennaisesti siihen, miltä meistä tuntuu olla olemassa ja elää tätä elämää. Jokainen noista hetkistä sisältää mahdollisuuden synnyttää jotain, mikä kannustaa, auttaa ja mahdollistaa. Voimme antaa näiden mahdollisuuksien liukua ohitsemme tai tunnistaa ne ja nähdä itsemme aktiivisina todellisuuden muokkaajina. Arjen mikrohetket ovat kutsu sosiaaliseen tanssiin, jonka tuloksena kaikkien osapuolten elämänlaatu voi toisinaan kohottua.

Jokaiseen ihmiseen on koodautuneena tarve tulla nähdyksi eli olla arvostettu ja hyväksytty oman yhteisönsä jäsen. Ns. sosiaalinen kipu on hyvin todellinen ilmiö, vaikka ei usein näy päällepäin. Tutkimusten mukaan aivot näyttävät reagoivan yhtä voimakkaasti esimerkiksi syrjään jättämiseen ja yksinäisyyteen, kuin fyysiseen kipuun (ks. tämä, tämä ja tämä). Sosiaalisen kivun vastakohta on kokemus nähdyksi tukemisesta ja tie sinne kulkee inhimillisen lämmön kautta.

Ajatelkaamme ihimillistä lämpöä vaikkapa aktiivisena empatiana eli välittämisenä ja näkemisenä, joka ei jää ajatusten tasolle vaan manifestoituu toiminnan kautta.

Olkoon tuo toiminta tekoja, eleitä, sanoja tai läsnäoloa. Se on jotain, mikä kutsuu meidät ja yhteisömme vaikuttamaan rakentavasti omaan ympäristöömme ja luomaan siten positiivisia yläkierteitä. Meillä kaikillä on mahdollisuus osallistua ja sellainenkin yksilö, joka ei ole tottunut antamaan arvostusta aktiivisesti, huomioimaan ja kohtaamaan toisia, voi aloittaa vaikka ihan pienistä teoista. Oman toiminnan vaikutusta ympäroivään maailmaan on helppo ja kiva tarkkailla ja sen tulokset näkyvät parhaimmillaan välittömästi.

Sillä, että valitsee olla osa ratkaisua (sen sijaan, että on osa ongelmaa) on mittaisa vaikutus laajaan systeemiin.

Avainasemassa on se, että päätämme tietoisesti etsiä tilanteita ihmistenvälisistä kohtaamisista syntyvän briljanssin luomiselle. Päätämme tunnistaa ja tarttua mahdollisuuksiin osoittaa huolehtimista ja aitoa läsnäoloa. Kun kohtaamme jonkun meille rakkaan tai tuntemattoman siivilöityykö hänen potentiaalinsa oman kiireemme, kokemiemme vastoinkäymisten tai stressimme verhon läpi, vai näemmekö kaiken sen hyvän, jonka mahdollistamisessa me voimme olla osallisena?

Yksi suurimmista lahjoista, mitä voimme antaa, on nähdä toisessa hänen orastavat kykynsä ennen kuin hän on edes itse tunnistanut niitä.

Koen olevani äärimmäisen onnekas. Olen nimittäin saanut todistaa sen monta kertaa, kuinka ihmillinen lämpö ja toisten katseista heijastuva luottamus on avannut ovia ja antanut minulle voimaa tulla ulos kuorestani. Olen myös itse saanut avata ovia muille. Tiedostamisen arvoinen juttu on se, että tämä ovitekniikka toimii myös toisinpäin. Meillä on valta sulkea toisiltamme mahdollisuuksia olemalla arvostelevia, kovia ja luomalla ilmapiiri, jossa vastaanottaja kokee joutuvansa jatkuvasti todistelemaan arvoansa. Aivomme ovat satojen tuhansien vuosien aikana rakentuneet superherkiksi uhkatilanteille ja selviytymismoodi kaventaa pääsyamme kognitiiviseen reserviin. Tiedämme aivotutkimuksesta, että siinä missä negatiiviset tunteet tietyssä tilanteessa haittaavat toimintaamme, näyttävät positiiviset emootiot parantavat kognitiivista suoriutumista. Yhtä lailla kun me voimme kokea nousevamme lentoon kannustavassa ilmapiirissä, me voimme kutistua henkisesti jonkun ihmisen läsnäolossa.

Rohkeuden ja sisun mahdollistaminen

Sen sijaan, että passiivisesti odottaisimme ihmisten ja yhteisöjen olevan sisukkaampia ja rohkeampia (tai testaamme heitä pystyvyyttään) on tärkeää miettiä, miten oma toimintamme mahdollistaa kohtaamiemme yksilöiden kohoamisen parhaaseen suoritukseensa.

Inhimillinen lämpö nousee inhimillisestä herkyydestä. Kykymme tunnistaa ja tunnustaa jonkin kohtaamamme ihmisen tai tilanteen arvo ja ottaa kiinni kyseisen hetken hauraasta potentiaalista on se jokin, mikä lopulta puhaltaa näihin tilanteisiin elämän.

Jokaisen hetken sisältämä potentiaali toteutuu suhteessa siihen, miten paljon me olemme valmiita sijoittamaan siihen.

UGUR Sahin and sweety

Inhimillistä lämpöä Alankomaissa feat. upeat Ugur S. ja Joyce N. : )

Ihminen ilman ihmistä

on vähemmän ihminen ihmisille,

vähemmän kuin ihminen voi olla.

Ihminen tarvitsee ihmistä.”

Tommy Tabermann

Toimimme yksilöinä sosiaalisten verkostojen kentässä. Samalla kulttuuri luo puitteet sille, millaiset toimintamallit nousevat hallitsevaan asemaan: millaista toimintaa meiltä odotetaan, mikä on suotavaa ja mitä palkitaan. Se myös tarjoaa meille malleja siitä, miten toimia. Ehkä suomalaisten haasteena jossain määrin ovat kulttuurissamme piilevät systeemit, joista kumpuaa vaikeus ”synnyttää toisen arvoa alleviivaamia tilanteita”, kuten filosofi Esa Saarinen on totesi kevään 2015 Filosofia ja systeemiajattelu –luennoillaan Aalto-opistolla.

Meillä ei ole Hall of Fameja ihmisen herkän potentiaalin tunnustamiselle (tai niille ihmisille, jotka elävät elämänsä sen mahdollistamiseksi toisten ihmisten elämässä), mutta ympärillämme on silti paljon arvostettavaa. Tehtäväksi jää, että kurottaudmme aktiivisesti kohti kapasiteettiamme synnyttää arvoa ns. arjen sosiaalisissa tansseissa. On tunnistettava kanssaihmisten potentiaali ja samalla kultivoitava herkyyttä tunnustaa myös heidän (huteratkin) yritykset synnyttää arvoa. On osattava sanoa ”Kiitos” ja annettava tunnustus vilpittömistä yrityksistä osoittaa arvostusta.

On astuttava elämään sydän edellä ja annettava ilmaa ihmillisen lämmön siipien alle.

Käytännössä tämä voi tarkoittaa vaikka sitä, että astumme ulos bussista etuoven kautta, että voimme sanoa kuljettajalle kiitos. Se voi tarkoittaa, että kirjoitamme puolisollemme kiitoskirjeen, jossa kerromme, miksi Hän on niin ihmeellinen. Tai ehkä kohtaamme katseellamme ihmiset kaupassa, jonossa, kassalla, hississä, lenkkipolulla tai liikennevaloissa. Se tarkoittaa, että etsimme tilaisuuksia toisen ihmisen ihmisyyden ja inhimillisyyden ihailemiselle.

Joskus jopa siinä, miten sanomme jonkun ihmisen nimen tai jopa pelkässä nopeassa katsahduksessa voi olla voimaa. Itse muistan jokaisen hetken, kun katseeni on sattumalta osunut yhteen vastaantulevan hymyilevän lenkkeilijän kanssa. Vaikka tuo yksittäinen yhteys on usein kestänyt vain sekunnin, jostain syystä ne ovat (kaikki kolme kertaa) tallentuneet mieleeni. Turhanpäiväisiä datapisteitä sinänsä, mutta siellä ne ovat. Ehkä näitä kertoja olisi enemmän, jos tietoisesti hakisin niitä, mutta myös minulla on toisinaan tapana sulkeutua omaan maailmaani.

Bussista poistun nykyään etukautta (silloin kun se ei ole häiriöksi) ja olen lanseerannut ystävien keskuudessa minikampanjaa ’Sano bussinkujettajalle kiitos!’ : )

Kohtaamisen laatu syntyy kyseisessä hetkessä läsnäolevien toimijoiden tekojen seurauksena. Parhaimmillaan toisen arvostusta alleviivaavasta toiminnasta voi syntyä jotain, mikä antaa meille pääsyn siihen, mitä olemme parhaimmillamme. Heikki Peltola sanoo viisaasti, että ”Menestys alkaa sanasta me.” Tuo kahden tai useamman ihmisen rakentavasta kohtaamisesta syntyvä kohottuminen nostaa meidät hetkeksi yli näkemiemme rajoitusten. Jaksamme jatkaa tai joskus peräti ylitämme itsemme.

Uskon, että elämän toteutuminen parhaalla mahdollisella tavalla liittyy juuri tähän yksilöissä piilevän potentiaalin voimistamiseen aidon kohtaamisen ja inhimillisen lämmön kautta. Otto Scharmer MIT:sta tutkii samaa teemaa eli miten me voimme luoda turvallisen ja hyväksyvän tilan kohdatessamme toisiamme (engl. holding space), ja mitä siitä syntyy. Hyväksyvässä ja turvallisessa kohtaamisessa elämismaailmamme tapahtuma-avaruuteen repeää kuin aukko tai portaai johonkin, mikä on enemmän kuin mitä me kenties tavanomaisesti olemme. Seuraavaksi pieni ajatteluharjoitus:

Mieti elämääsi taaksepäin. Palauta ajatuksiisi jokin suuri haaste tai vaikea hetki, josta selvisit. Vaihtoisesti mieti tilanne, jossa olet ylittänyt itsesi tai ottanut suuren askeleen eteenpäin.

Miten usein joku toinen ihminen on mahdollistanut selviytymisesi lisäämällä tankkiisi ekstrapaukkuja tai toisaalta vauhdittanut nousukierrettäsi antamansa tuen kautta. Olisko tuo lento kantanut yhtä pitkälle ilman saamaasi kannustusta tai olisitko jaksanut jatkaa ilman ystävän lämmintä olkapäätä? Kuka tai keitä olivat nuo henkilöt, jotka auttoivat sinua?

Me olemme olemassa yksilöinä, mutta elämän sävymaailman kokeminen kokonaisena vaatii toistemme kohtaamista mahdollisuuksien herkässä maailmassa. Kun me kurottaudumme toistemme puoleen uskoen heidän potentiaaliinsa, syntyy nostetta, jolla on parhaimmillaan eksponentiaalisia vaikutuksia.

Tämä on arkibriljanssia. Ordinary extraordinary magic hidden inside the in-between moments of our daily encounters ❤

Ps. Arkibriljanssia on ihana ottaa vastaan, mutta sen antaminen ja synnyttäminen se vasta huikeaa on. Jos et usko, niin päätä tällä viikolla kirjoittaa kiitollisuuskirje (tai soittaa) sille ihmiselle, jota ajattelit äskeisessä harjoituksessa = )

Ihanaa kesää, juhannusta ja oloa.

Ilman kuorta + sisulla, Emilia

Mainokset

Kirjoittaja: Emilia Lahti

Emilia is a social activist and researcher with a special interest in applied positive psychology. Her ambition is to create practical, empowering solutions which can be leveraged on a systemic level to promote worldwide change. She's currently training to run the length of New Zealand to break the silence around interpersonal violence. www.emilialahti.com

One thought on “Inhimillinen lämpö avaa ovet

  1. Suomalaiselle tuntuu olevan ominaista, että kuoretta oleminen vaatii sisua. Siksi on vapauttavaa välillä huomata, että toisinkin voi olla. Omien kokemuksieni mukaan luonnolla on merkillisen positiivinen vaikutus siihen, miten oma tavanomainen käytös voi ikään kuin itsestään muuttua ympäristön vaikutuksesta. Viimeviikkoinen patikointilomamme Itävallan alppipoluilla oli täynnä hymyiltyjä mikrokohtaamisia. Alle sekunnin mittainen katse silmiin, pieni hymy ja hiljaa mutistu ”Grüß Gott” yhdisti meidät yksinäiset vaeltajat osaksi ympäröivän luonnon virtuaaliyhteisöä. Vaikka kyseessä oli Itävalta, sama ilmiö esiintyy muuallakin, jopa Suomessa. Voiko olla että luonnon läheisyys vain yksinkertaisesti riisuu ihmisten kuoren pois luonnottomana pidäkkeenä? Positiivinen psykologia lähtee ihmisen omasta käytöksestä, asenteesta, mutta onko tutkittu voivatko samanlaiset mekanismit mitä positiivinen näkökulma aktivoi, aktivoitua myös ulkoisista ärsykkeistä, kuten luontokokemusten jakamisesta? Vai onko mekanismi pohjimmiltaan sama kuin mindfulness harjoitusten aikaansaama näkökulmamuutos positiiviseen?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s