Positiivinen psykologia

Tiede hyvinvoinnin taustalla


Jätä kommentti

Mitä tehdä kun lapsi huutaa ja raivoaa

Danielle MacInnes USA child on a beach

Kuva: Danielle MacInnes/Unsplash

Olet ehkä lukenut lähestulkoon kaikki psykologian kasvatuskirjat, yrität parhaasi ja silti lapsesi saa niin infernaalisia kiukkukohtauksia, että jäät usein ihmettelemään kuka hän oikein onkaan.

Onko jopa niin, että lapsesi käyttäytyy enkelimäisesti muiden ihmisten läsnä ollessa, mutta muuttuu paholaisesta seuraavaksi kun olette kahdestaan?

Hyvä uutinen on, että jos lapsesi käyttäytyy huonosti juuri sinun kanssasi, mutta ei juuri kenenkään muun, teet itseasiassa jotain oikein.

Kysyt – miten niin?

Kliinisen psykiatrian professori, aivo- ja mieliasiantuntija Dan Siegelin mukaan lapset käyttäytyvät huonosti juuri vanhempiensa ympärillä, koska he tuntevat olonsa tarpeeksi turvalliseksi tehdäkseen niin. Tämä on luonnollisesti pieni lohtu silloin, kun olet keskellä pahaa kiukkukohtausta…

Miksi lasten aivot toimivat näin?

Professori Dan Siegelin tutkimuksen mukaan aivoilla on tärkeä rooli ihmisen käyttäytymisessä (toki myös ympäristöllä on vaikutus) ja menee vuosia ennen kuin aivot saavuttavat optimaalisen toimintatason. Kestää itse asiassa hamaan aikuisuuteen, noin 25 vuotta, ennen kuin etummaisen aivolohkon täysi kehitys on saavutettu. Se on se osa aivoista, joka säätelee sosiaalista käyttäytymistä, määrää päätöksentekoa, auttaa keskittymisessä (mainitakseni muutamia toimintoja). Tämä hitaasti kehittyvä aivojen osa on se sama kaikkea ihmisen toimintaa valvova keskusyksikkö, joka säätelee myös lapsesi käyttäytymistä, kun hän on ihmisten ilmoilla.

Ympäristössä, missä lapsi ei tunne itseään täysin turvalliseksi, hän oppii säätelemään reaktioitaan. Kun lapsi on huolissaan esimerkiksi hyväksytyksi tulemisesta, hän paljon todennäköisemmin säätelee käyttäytymistään ja tunneperäisiä reaktioitaan. Tästä johtuu parempi käyttäytyminen esimerkiksi koulussa tai toisten aikuisten seurassa.

Oltuaan koko päivän ”varuillaan” toisten ihmisten kanssa, lapsesi saattaa tulla kotiin, rentouttaa reaktionsa ja näin kiukkukohtaus alkaa.

Pieni auringonsäde tässä on, että voit kiittää itseäsi seuraavan kerran, kun lapsesi huutaa hillittömästi. Annat hänelle turvallisen ympäristön, jossa hän voi ilmaista itseään ilman pelkoa hylätyksi tulemisesta. Hän tuntee itsensä turvalliseksi sinun kanssasi ja tietää ettei voi menettää rakkauttasi. Lapsesi on turvallisesti kiintynyt.

Mitä voin tehdä kiukkukohtausten kanssa?

Mitä siis tehdä raivareiden kanssa? Totuus on, että ne voivat vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin negatiivisesti. Minulla on kotonani kerättynä iso pino kirjoja vanhemmuudesta ja luettuani aiheesta useita tutkimuksia olen tullut yhteen merkittävään tulokseen:

Ainoa henkilö, jonka toimintaan voit todella vaikuttaa massiivisten kiukkukohtausten aikana olet sinä itse. Ainoa asia mitä voit tehdä jäkikasvusi kamppaillessa etuotsalohkon oikosulun kanssa, on tarkkailla omia reaktiotasi ja käyttäytymistäsi. Tämä on vaikeaa, mutta tulet stressaamaan paljon vähemmän jos pystyt siihen.

Kiukkukohtaukset eivät ole opettavaisten tuokioiden aikaa

Kiukkukohtaukset eivät ole oikea aika käyttäytyä samalla tavalla kuin lapsesi. Usko pois, olen kokeillut tätä ja se ei toimi. Kiukkukohtauksen aikana emme valitettavasti myöskään voi korjata mitään suuria ongelmia.

Paras ja hellävaraisin asia, minkä voit näiden hetkien aikana tehdä, on hyväksyä tilanne ja pitää huoli siitä, että oma käyttäytymisesi ei pahenna tilannetta. Tällä tavoin ohjaat tilannetta myös omalla esimerkilläsi. Lapset voivat todellakin tehdä meistä aikuisia, eikö vain?

Lyhyesti: Kun rakas ’enkelipaholaisesi’ on keskellä räjähtävää kiukkukohtausta, yritä kokeilla jotain seuraavista taktiikoista:

  1. Kun alat tuntea itsesi kiukustuneeksi tai raivostuneeksi lapsesi käyttäytymisen takia, yritä saada hieman tilaa tapahtuneen ja oman reaktiosi välille. Hengitä syvään ja hitaasti ja yritä pitää taukoa. (Tiedän, kaikki sanovat samaa – mutta kokeile – se on ilmaista…)
  1. Ota tämä mahdollisuutena olla läsnä lapsesi tunteiden kanssa. Huomioi hänen tunteensa. Voit jopa käyttää sanoja kuten ”Ymmärrän” tai ”Näen miksi olet vihainen tästä asiasta.” Ole empaattinen ja osoita, että ymmärrät hänen tilanteensa. Kysy itseltäsi, miksi lapsesi käyttäytyy tietyllä tavalla.
  1. Ymmärrä, että jos lapsi on keskellä raivokohtausta, silloin et voi opettaa häntä. Tunneperäiset ja reaktiiviset aivojen osat eivät ole hänen kontrollisa alla. Huomioi tämä, odota että myrsky laantuu ja keskustele asiasta rauhallisest vasta, kun lapsi on rauhoittunut ja on vastaanottavaisempi.

Kasvatuskirjat ovat hieno perusta lapsen ja vanhemman väliseen psykologiaan. Ne ovat todella hyödyllisiä ’tavallisina’ aikoina ja niitä on kiehtovaa lukea. Pahoihin raivokohtauksiin ei kuitenkaan ole olemassa pikavastausta. Ne ovat kuitenkin hetkiä, jotka antavat tilaisuuden tarkastella omia reaktiotamme ja voimme yrittää tietoisesti luoda tilaa itsellemme ja lapsellemme tunteiden täyteen kokemiseen.

Melissa Georgiou
Opettaja, meditaatiokouluttaja ja health coach

Melissa Gergiou Australia
Melissa on koulutukseltaan opettaja. Hänellä on 15 vuoden kokemus opettajana toimimisesta Australiassa. Sen lisäksi hän on lasten kasvatuksen ja vanhemmuuden asiantuntija. Melissalla on kotona 2,5 vuotias poika, joka opettaa hänelle läsnäoloa ja hyväksymistä jokainen päivä.

Melissa on mukana järjestämässä lasten vanhemmille suunnattua Parenting Happiness –seminaaria Helsingissä 19.3. Mukana on suomalaisia vanhemmuuden ja hyvinvoinnin asiantuntijoita Maaret Kalliosta Kaisa Jaakkolaan ja Ville Ojaseen. Mukana ovat myös Makke Leppänen ja Jarkko Rantanen.

Lisätietoa seminaarista: http://www.parentinghappiness.fi

 

Blogin lähdekirjallisuus:

Dr. Dan Siegel, M.D. & Tina Payne Bryson, Ph.D. (2014) No Drama Discipline: The Whole Brain Way to Calm the Chaos and Nurture your Child’s Developing Mind 

Mainokset


Jätä kommentti

Lähisuhdeväkivalta – elämä on liian lyhyt vahingollisille ihmissuhteille

Positiivisen psykologian ajatellaan usein keskittyvän vain elämän söpöihin juttuihin: oksitosiiniin, halauksiin, onnellisuuteen ja kukoistukseen – kaikkeen siihen, mitä jää viivan alle kun elämästä miinustetaan vaikeudet ja kärsimys. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Suuri osa hyvinvoinnin tutkimuksesta liittyy toki sen voimistamiseen, mikä toimii ja miten me siirrymme merkityksellisyyden ja positiivisten emootioiden janalla plus kakkosesta plus kahdeksaan eli miten isäämme hyvää. Saadaksemme kokonaisvaltaisen ymmärryksen ihmiselämästä, on meidän kuitenkin toisinaan tehtävä töitä sen eteen, että vähennämme pahaa ja poistamme systeemit, jotka eivät toimi. Myös tämä on osa paremman tulevaisuuden luomiseen tähtäävää työtä ja tutkimusta.

Dr. James Pawelski & vihreä viittaa

Dr. James Pawelski & vihreä viitta

Philadelphiassa sijaitsevan Pennsylvanian yliopston perustaneen Benjamin Franklinin sanat on kaiverrettu kampuksen poikki kulkevan Locust -kävelykadun mukulakiviseen pintaan ”An ounce of prevention is worth a pound of cure” eli ongelman ehkäisy on kuningatar verrattuna sen hoitoon. Martin Seligmanin vetämässä sovelletun positiivisen psykologian MAPP-ohjelmassa meillä oli omat, leikkimieliset termit näille kahdelle tavalle lähestyä hyvinvointia: ’red cape’ ja ’green cape’ [punainen viitta ja vihreä viitta]. Silloin kun liikumme alueella, joka keskittyy perinteisenä positiivisen psykologian alueena miellettyyn tutkimukseen ja työhön, hyvinvoinnin lisäämiiseen, käytämme kuvainnollisesti vihreää viittaa. Kun toimimme alueella, joka keskittyy kärsimyksen vähentämiseen, olemme punaisella osastolla. Kumpikin on tarpeen. One cape does not fit all. Tämä pohjustuksena siihen, miksi kirjoitin alla olevan postauksen positiivisen psykologian sivulle.

Elämä koostuu monista hienoista jutuista, mutta totuus on, että me saatamme myös itse elää tai lukuisat ihmiset ympärillämme elävät kärsimyksessä. Toisinaan ensimmäinen asia, minkä voimme tehdä on ensin poistaa pahaa oloa, latistusta, pelkoa tai jopa vaaraa aiheuttava tekijä yhtälöstä ja vasta sen jälkeen voimme lähteä kohottamaan ja rakentamaan uutta.

Kuva: Volkan Olmez / Unsplash

Kuva: Volkan Olmez / Unsplash

Lokakuu on kansainvälinen lähisuhdeväkivallan vastaisen työn kuukausi. Suomi johtaa monia hyviä tilastoja, mutta surullista kyllä, olemme etunenässä esimerkiksi Euroopan laajuisissa parisuhdeväkivaltaa kartoittavissa tilastoissa. Kyseessä on lamauttava, musertava, elämän toteutumista positiivisena kokemuksena estävä ilmiö, joka vaikuttaa noin joka kolmanteen naiseen heidän elämänsä aikana ja yhteen seitsemästä miehestä (WHO 2013). Maailmanlaajuisesti arviolta 240 miljoonaa lasta todistaa väkivaltaa tai on sen uhri omassa perheessään joka vuosi (Unicef 2006).

Asiasta vaikeneminen ei ole avain ratkaisuun vaan lähisuhdeväkivalta kukoistaa juuri tuossa hiljaisuudessa ja siihen kulttuurisesti liitettävässä häpeässä. Häpeässä joka liian usein painetaan uhrin harteille sen sijaan, että kohdistaisimme tutkivat katseemme sinne, minne ne kuuluvat: väkivallan tekijään sekä niihin kuttuurisiin systeemeihin, joka omalla tavallaan mahdollistavat ja sallivat väkivallan tuottaen pelon ilmapiirin, joka estää asiasta puhumisen. Aiheesta riiteleminen — kuka kärsii eniten ja kenen vastuulla sen kitkeminen on — ei tuota edistystä. On tärkeämpää yhdistää voivat ja keskittyä olennaiseen: kärsimys on aina kärsimystä ja jokaisen tilaston takana on ihan oikea ihminen. Kärsimys myös synnyttää usein lisää kärsimystä, kun me kannamme mukanamme mielen haavoja toisinaan lapsuudesta asti. Ainoastaan siten, että otamme yhteisen vastuun, tuomitsemme väkivallan täysin sekä tuemme tätä linjaa lainsäädännön sekä oman toimintamme kautta, sekä luomme verkoston niin väkivallasta kärsineiden yksilöiden kuin myös väkivallan tekijöiden auttamiseksi (vrt. Lyömätön linja ja Maria Akatemia), voimme lähteä muuttamaan systeemiä, joka synnyttää inhimillistä kärsimystä miljoonille ihmisille maailmanlaajuisesti.

Hyvinvoinnin, onnellisuuden ja rohkeuden perustukset rakennetaan kotona. Sen sijaan, että juoksemme korjaamassa vahinkoja vuosikausia on tärkeää tarkastella, miten rakennamme turvallisia kasvuympäristöjä niin lapsille kuin aikuisille. Totuus on, että meistä jokainen tarvitsee psykologista suojaa, turvaa ja tasapainoa voidakseen tulla parhaaksi versioksi itsestään.

Jos sinä olet parisuhteessa joka on henkisesti mitätöivä ja tai olemassaolosi arvoa vähättelevä tai olet tilanteessa, jossa on läsnä joko fyysisen väkivallan uhka tai fyysistä väkivaltaa, älä jää sen kanssa yksin. Kerro läheiselle ja luotetulle ystävälle, soita Naisten Linjaan tai Rikuun,  missä koulutetut, ongelmakentän hyvin tuntevat ja ymmärtävät vapaaehtoiset ovat valmiina auttamaan.

Elämä on liian lyhyt vahingollisille ihmissuhteille. Piste.

valentines_day_special-wide

Sain tänään herätä turvallisessa ja rakastavassa kodissa – jo viidettä vuotta. Näin ei kuitenkaan aina ollut. Sen jälkeen kun kävin läpi henkilökohtaisen helvettini, oman kotini seinien sisällä, ymmärsin ilmiön todellisen laajuuden: olin surullisen suurilukuisessa seurassa. ”Tosi rakkaus ei satuta”, on yksinkertainen lause. Se jäi kuitenkin mieleen ystävällisen auttajan välittämänä viisautena sinä päivänä, jona lähdin jatkamaan matkaani vapaana väkivaltaisesta suhteesta.

Kokemastani lähisuhdeväkivallasta puhuminen oli minulle itselleni joskus kauan sitten rohkea teko (Helsingin Sanomat/ Arka paikka). Ei enää. Möröt pienenevät ja pakenevat niistä puhumalla ja samalla voi loistaa valoa jonkun toisen polulle.

Kaikesta maailman hyvyydestä ja kauneudesta huolimatta tänäkin yönä minua pitävät valveilla mietteet ihmisistä, jotka elävät elämäänsä pelossa ja henkisen tai fyysisen väkivallan varjossa. Tehdään yhdessä kaikki, mitä voimme hyvän elämän perustan takaamiseksi jokaiselle yksilölle lähipiirissämme ja yhteisössämme. Oletko mukana?

Kansainvälinen perheväkivallan vastaisen työn kuukausi päättyy sunnuntaina, mutta kuten minkä tahansa inhimillistä hyvinvointia vähentävän ongelman, sen eteen tehtävä työ on läsnä ja vaatii huomiota ympäri vuoden. Ihminen kun tarvitsee rakkautta, lämpöä ja suojaa elämän jokaisena päivänä.

With sisu and compassion,
Emilia

Edit 18.1.2017: Sisu not Silence -kampanja on projekti lähisuhdeväkivallan ympärillä olevan hiljaisuuden ja häpeän poistamiseksi sekä siitä selvinneiden yksilöiden rohkeuden alleviivaamiseksi.