Positiivinen psykologia

Tiede hyvinvoinnin taustalla


Jätä kommentti

Mitä tehdä kun lapsi huutaa ja raivoaa

Danielle MacInnes USA child on a beach

Kuva: Danielle MacInnes/Unsplash

Olet ehkä lukenut lähestulkoon kaikki psykologian kasvatuskirjat, yrität parhaasi ja silti lapsesi saa niin infernaalisia kiukkukohtauksia, että jäät usein ihmettelemään kuka hän oikein onkaan.

Onko jopa niin, että lapsesi käyttäytyy enkelimäisesti muiden ihmisten läsnä ollessa, mutta muuttuu paholaisesta seuraavaksi kun olette kahdestaan?

Hyvä uutinen on, että jos lapsesi käyttäytyy huonosti juuri sinun kanssasi, mutta ei juuri kenenkään muun, teet itseasiassa jotain oikein.

Kysyt – miten niin?

Kliinisen psykiatrian professori, aivo- ja mieliasiantuntija Dan Siegelin mukaan lapset käyttäytyvät huonosti juuri vanhempiensa ympärillä, koska he tuntevat olonsa tarpeeksi turvalliseksi tehdäkseen niin. Tämä on luonnollisesti pieni lohtu silloin, kun olet keskellä pahaa kiukkukohtausta…

Miksi lasten aivot toimivat näin?

Professori Dan Siegelin tutkimuksen mukaan aivoilla on tärkeä rooli ihmisen käyttäytymisessä (toki myös ympäristöllä on vaikutus) ja menee vuosia ennen kuin aivot saavuttavat optimaalisen toimintatason. Kestää itse asiassa hamaan aikuisuuteen, noin 25 vuotta, ennen kuin etummaisen aivolohkon täysi kehitys on saavutettu. Se on se osa aivoista, joka säätelee sosiaalista käyttäytymistä, määrää päätöksentekoa, auttaa keskittymisessä (mainitakseni muutamia toimintoja). Tämä hitaasti kehittyvä aivojen osa on se sama kaikkea ihmisen toimintaa valvova keskusyksikkö, joka säätelee myös lapsesi käyttäytymistä, kun hän on ihmisten ilmoilla.

Ympäristössä, missä lapsi ei tunne itseään täysin turvalliseksi, hän oppii säätelemään reaktioitaan. Kun lapsi on huolissaan esimerkiksi hyväksytyksi tulemisesta, hän paljon todennäköisemmin säätelee käyttäytymistään ja tunneperäisiä reaktioitaan. Tästä johtuu parempi käyttäytyminen esimerkiksi koulussa tai toisten aikuisten seurassa.

Oltuaan koko päivän ”varuillaan” toisten ihmisten kanssa, lapsesi saattaa tulla kotiin, rentouttaa reaktionsa ja näin kiukkukohtaus alkaa.

Pieni auringonsäde tässä on, että voit kiittää itseäsi seuraavan kerran, kun lapsesi huutaa hillittömästi. Annat hänelle turvallisen ympäristön, jossa hän voi ilmaista itseään ilman pelkoa hylätyksi tulemisesta. Hän tuntee itsensä turvalliseksi sinun kanssasi ja tietää ettei voi menettää rakkauttasi. Lapsesi on turvallisesti kiintynyt.

Mitä voin tehdä kiukkukohtausten kanssa?

Mitä siis tehdä raivareiden kanssa? Totuus on, että ne voivat vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin negatiivisesti. Minulla on kotonani kerättynä iso pino kirjoja vanhemmuudesta ja luettuani aiheesta useita tutkimuksia olen tullut yhteen merkittävään tulokseen:

Ainoa henkilö, jonka toimintaan voit todella vaikuttaa massiivisten kiukkukohtausten aikana olet sinä itse. Ainoa asia mitä voit tehdä jäkikasvusi kamppaillessa etuotsalohkon oikosulun kanssa, on tarkkailla omia reaktiotasi ja käyttäytymistäsi. Tämä on vaikeaa, mutta tulet stressaamaan paljon vähemmän jos pystyt siihen.

Kiukkukohtaukset eivät ole opettavaisten tuokioiden aikaa

Kiukkukohtaukset eivät ole oikea aika käyttäytyä samalla tavalla kuin lapsesi. Usko pois, olen kokeillut tätä ja se ei toimi. Kiukkukohtauksen aikana emme valitettavasti myöskään voi korjata mitään suuria ongelmia.

Paras ja hellävaraisin asia, minkä voit näiden hetkien aikana tehdä, on hyväksyä tilanne ja pitää huoli siitä, että oma käyttäytymisesi ei pahenna tilannetta. Tällä tavoin ohjaat tilannetta myös omalla esimerkilläsi. Lapset voivat todellakin tehdä meistä aikuisia, eikö vain?

Lyhyesti: Kun rakas ’enkelipaholaisesi’ on keskellä räjähtävää kiukkukohtausta, yritä kokeilla jotain seuraavista taktiikoista:

  1. Kun alat tuntea itsesi kiukustuneeksi tai raivostuneeksi lapsesi käyttäytymisen takia, yritä saada hieman tilaa tapahtuneen ja oman reaktiosi välille. Hengitä syvään ja hitaasti ja yritä pitää taukoa. (Tiedän, kaikki sanovat samaa – mutta kokeile – se on ilmaista…)
  1. Ota tämä mahdollisuutena olla läsnä lapsesi tunteiden kanssa. Huomioi hänen tunteensa. Voit jopa käyttää sanoja kuten ”Ymmärrän” tai ”Näen miksi olet vihainen tästä asiasta.” Ole empaattinen ja osoita, että ymmärrät hänen tilanteensa. Kysy itseltäsi, miksi lapsesi käyttäytyy tietyllä tavalla.
  1. Ymmärrä, että jos lapsi on keskellä raivokohtausta, silloin et voi opettaa häntä. Tunneperäiset ja reaktiiviset aivojen osat eivät ole hänen kontrollisa alla. Huomioi tämä, odota että myrsky laantuu ja keskustele asiasta rauhallisest vasta, kun lapsi on rauhoittunut ja on vastaanottavaisempi.

Kasvatuskirjat ovat hieno perusta lapsen ja vanhemman väliseen psykologiaan. Ne ovat todella hyödyllisiä ’tavallisina’ aikoina ja niitä on kiehtovaa lukea. Pahoihin raivokohtauksiin ei kuitenkaan ole olemassa pikavastausta. Ne ovat kuitenkin hetkiä, jotka antavat tilaisuuden tarkastella omia reaktiotamme ja voimme yrittää tietoisesti luoda tilaa itsellemme ja lapsellemme tunteiden täyteen kokemiseen.

Melissa Georgiou
Opettaja, meditaatiokouluttaja ja health coach

Melissa Gergiou Australia
Melissa on koulutukseltaan opettaja. Hänellä on 15 vuoden kokemus opettajana toimimisesta Australiassa. Sen lisäksi hän on lasten kasvatuksen ja vanhemmuuden asiantuntija. Melissalla on kotona 2,5 vuotias poika, joka opettaa hänelle läsnäoloa ja hyväksymistä jokainen päivä.

Melissa on mukana järjestämässä lasten vanhemmille suunnattua Parenting Happiness –seminaaria Helsingissä 19.3. Mukana on suomalaisia vanhemmuuden ja hyvinvoinnin asiantuntijoita Maaret Kalliosta Kaisa Jaakkolaan ja Ville Ojaseen. Mukana ovat myös Makke Leppänen ja Jarkko Rantanen.

Lisätietoa seminaarista: http://www.parentinghappiness.fi

 

Blogin lähdekirjallisuus:

Dr. Dan Siegel, M.D. & Tina Payne Bryson, Ph.D. (2014) No Drama Discipline: The Whole Brain Way to Calm the Chaos and Nurture your Child’s Developing Mind 

Mainokset


Jätä kommentti

Ongelmien märehdinnästä onnistumiskeskeiseen ajatteluun…

Olemme syntyneet oppijoiksi. Oppimisorienteinen ajattelumalli on lapsille se tyypillisin. Kasvatus ja ympäröivä yhteiskunta saattavat kuitenkin vaikuttaa negatiivisesti oppimishaluun. Vanhempien ja opettajien lahjakkuuskehut sekä koulujen arviointimallit vaikuttavat siihen, että hallitsevaksi ajattelumalliksi saattaa kehittyä suoritusorienteisuus. Kaikilla meillä on olemassa molemmat ajattelumallit. Mielenkiintoista on se, kumpi on hallitsevampi erilaisissa tilanteissa.

Viestimme usein ihmisen lahjakkuudesta. Se voi luoda suorittamisen painetta. Suoritusorienteisen  ajattelumallin taustalla saattaa olla jo lapsesta asti kuultu lause: ”Matti, olet niin lahjakas soittamaan ja laulamaan”, tai: ”Maija, saat koulussa varmasti aina hyviä numeroita, koska olet niin älykäs”, tai: ”Pekka, olet niin huippulahjakas jalkapallossa, että teet ottelussa varmasti enemmän maaleja kuin muut. ”

Carol Dweckin mukaan vanhempana, opettajana ja lasten kasvun tukijana meidän tulisi antaa palautetta ja palkita pääosin yrittämisestä, ahkeruudesta, periksiantamattomuudesta ja itsensä likoon laittamisesta. Oppimisorientaatio mahdollistaa rohkeuden hypätä epämukavuusalueelle huolimatta siitä, että ei ole sataprosenttisen varma onnistumisesta. Lapsia ja nuoria tulisi auttaa kohdistamaan ajatteluaan siihen suuntaan, että ”vaikka en tässä tehtävässä onnistu, voin siitä oppia ja tehdä asioita kenties toisin ensi kerralla”. Hieman karrikoiden, liian usein suorituskeskeisesti ajatellaan: ”Jos en onnistu, olen huono ihminen”.

Dweckin mukaan pystymme vaikuttamaan ajattelumalleihimme vanhemmallakin iällä.  Parisuhteessa, esimiestyössä, kollegoina ja harrastustoiminnassa meillä on mahdollisuus vaikuttaa toistemme ajattelun kehittymiseen. Pitää luoda ympäristöjä, jossa virheet ovat sallittuja. Siten tuemme ihmisten oppimisorientaatiota. Valmentaessani organisaatioita ja tiimejä törmään usein esimiesten perfektionismin kautta syntyneeseen kulttuuriin. Johtajien täydellisyyden tavoittelu voi johtaa ”varmistelu- ja hiimailukulttuurin” kehittymiseen työpaikoilla.

 

Ongelmakeskeisyydestä onnistumiskeskeiseen ajatteluun

Hyvä tapa tukea lapsiamme ja toisiamme on onnistumiskeskeisen ajattelun ja – palautteen kehittäminen: keskitetään fokus pääosin niihin asioihin, jotka ovat menneet hyvin. 80/20 -sääntö soveltuu hyväksi muistisäännöksi onnistumiskeskeiseen ajattelumalliin. Pääosa palautteesta eli 80 % kohdentuu onnistumisiin ja noin 20% niihin asioihin, joista voimme ensi kerralla ottaa oppia. Jos puututaan ongelmakeskeisesti pääosin epäonnistumisiin, saattaa mielemme jäädä jumiin epäonnistumismärehdintään. Tämän seurauksena emme uskalla jatkossa hypätä enää yhtä aktiivisesti epämukavuusalueelle oppimaan uutta.

Oheisessa liitteessä on upea tarina siitä, miten motivaatio ja oppimishalu vaikuttavat kasvuumme ja oman potentiaalimme saavuttamiseen:

http://www.hs.fi/kuukausiliite/artikkeli/Nuorisovangista+tuli+kirurgi+ja+l%C3%A4%C3%A4k%C3%A4riaseman+omistaja/1135265087184


5 kommenttia

Täydellisyyden tavoittelusta virheiden tekemisen sallimiseen…

Stanfordin (ent. Harwardin) professori Carol Dweck on tutkinut jo kolmen vuosikymmenen ajan sitä, miksi saman lahjakkuuden omaavista toinen saavuttaa oman potentiaalinsa ja toinen ei. Hänen mukaansa ihmiset oppivat lapsuudessaan joko ”suoriutumisorienteiseen” (fixed) tai ”oppimisorienteiseen” (growth) ajattelumalliin. Opittu ajattelumalli vaikuttaa heidän suhtautumiseensa erilaisiin tehtäviin ja haasteisiin, ja sitä kautta oman potentiaalin saavuttamiseen (suom. termi lainattu *2)

Suoriutumisorienteisen ajattelumallin ihmiset haluavat jatkuvasti olla virheettömiä ja näyttää ulospäin hyviltä ja menestyviltä. Heille suoritukset ovat oman älykkyyden ja lahjakkuuden osoittamista ja oman maineen vahvistamista. He saattavat olla alisuoriutujia, koska he pelkäävät epäonnistumista ja sen tuomia kuviteltuja säröjä omassa egossa. Heillä on taipumusta perfektionismiin, ja sitä kautta uupumiseen ja masentumiseen. Heille tyypillinen ajattelumalli on, että jos on epäonnistumisen mahdollisuus ja maineeni kärsii, ei kannata lähteä edes yrittämään. Suoriutumisorienteisen ajattelumallin omaavat ihmiset ottavat usein kaikenlaisen kritiikin itseensä. Heidät saattaa tunnistaa sisäisestä puheesta, joka lyttää heidän toimintansa jo ennen aloittamista ”ei minusta ole tähän” tai ”en tule onnistumaan tässä; ei minun kannattaa ottaa riskiä, sillä voin epäonnistua ja menettää maineeni” (*1).

Ihminen, joka on oppimisorienteinen ja omaa kehitysajattelumallin (growth mindset), haluaa jatkuvasti oppia uutta. Hänelle ydinkysymys ei ole, olenko nyt älykäs tai lahjakas asiassa x, vaan miten voisin kehittää älyäni (*4). Hän uskoo siihen, että älykkyys ja osaaminen ovat jatkuvasti kehitettävissä ahkeruuden kautta. Tähän ajattelumalliin sallitaan myös virheiden tekeminen, koska ne ovat loistavia tapoja kehittää itseään ja omaa osaamistaan. Usein ajattelumallin taustalla on lapsuudesta opittu salliva malli tehdä kokeiluja ja ottaa pieniä ”kaatumaetäisyyden” riskejä. Nämä ihmiset eivät haavoitu pienistä virheiskuista tai epäonnistumista.  He uskovat, että kovalla työllä ja ahkeruudella voidaan peitota se, mitä lahjakkuudessa hävitään. Heidän ajattelumallinsa tunnistaa seuraavasta ajatteluesimerkistä: ”Vaikka en onnistukaan projektissa, tulen kyllä oppimaan paljon uusia asioita, ja seuraavalla kerralla suoriudun paremmin vastaavassa jutussa”.

 

Molemmat mallit ovat pääosin opittuja lapsuudesta. Oppimisorienteinen ajattelumalli on kehitettävissä myöhemmälläkin iällä. Seuraavassa kirjoituksessa kerron lisää siitä, miten voit tukea itsesi ja läheistesi oppimisorienteisen ajattelumallin kehittymistä.

 

Hyviä kysymyksiä oman kehitysajattelun kehittämiseksi:

Missä olen kehittynyt viime vuosien varrella?”

Milloin jätin jotain tekemättä, koska pelkäsin saavani säröjä egooni?

Mikä virheitä tein viime viikolla ja mitä opin niistä?”

Miten arki- ja työympäristöni sallii minun tehdä kokeiluja ja virheitä?

Ajatuksia herättäviä luentoja aiheeseen liittyen löydät alta:

Esa Saarisen luennot:

http://www.sal.tkk.fi/vanhat_sivut/Opinnot/Mat-2.1197/K2010/

Lähteet:

(*1) Dveck, C. 2006. Mindset: The new psychology of success. New York. Ballantine Books.

(*2) Hotulainen, R. 2010. Asiantuntijuuden ja huippusuoritusten kehittymisestä. http://www.lahjakkuus.fi/page1.php. Viitattu 27.3.2011.

(*3) Biswas-Diener, R. 2010. Practising Positive Psychology Coaching. Wiley.

(*4) Saarinen, E. Filosofia ja systeemiajattelu. 17.2. 2010. http://www.sal.tkk.fi/vanhat_sivut/Opinnot/Mat-2.1197/K2010/